Kiinalainen uusivuosi lähestyy, ja sen kunniaksi Yle areena mainosti etusivullaan jo aiemmin katsoamani dokumenttia Viimeinen juna kotiin (Last Train Home, 2009). Dokumentti liittyy olennaisesti kiinalaiseen uuteenvuoteen ja samalla sivuaa arkoja aiheita, kuten Kiinassa hyvin yleistä tilannetta, jossa monien vanhempien tulee jättää nuoret lapsensa maaseudulle isovanhempien holhoukseen lähtiessään itse isoihin kaupunkeihin paremman taloudellisen elämän toivossa. Viimeinen juna kotiin kuvailee muun muassa sitä, kuinka vanhempien päätös jättää lapsensa taakseen vaikuttaa lapsiin ja täten heidän omiin valintoihinsa elämässä. Elokuva on paikoitellen jopa raa'an todellinen ja riisuttu kuvaus siitä, kuinka pakon edessä vanhemmat ja lapset tahtomattaan etääntyvät toisistaan.

Elokuvan voi katsoa joko Yle areenasta tai kolmasulottuvuus.fi:stä. Sivustolta löytyy myös muita loistavia dokumentteja Kiinasta.

Kuten jo mainitsin, elokuva kertoo nykymaailman suurimmasta vuosittaisesta muuttoliikkeestä, jota myös kiinalaiseksi uudeksivuodeksi kutsutaan. Katsoin dokumentin syksyllä, jolloin viimekesäinen kiinanreissumme oli vielä tuoreessa muistissa. Matkustimme tuolloin kuuden viikon ajan ympäri Kaakkois-Kiinaa, ja yksi matkamme uuvuttavimmista osuuksista oli 16 tunnin junamatka Changshasta Shanghaihin. Matka taittui vanhalla, hitaalla junalla, ja kaikista netin varoituksista huolimatta olimme ostaneet liput istumapaikoille, koska makuupaikat oli jo kaksi viikkoa ennen matkaa myyty loppuun. Vaikka preppasimme itseämme ennen matkaa lukemalla netistä kauhukertomuksia ajattellen, että ei se niin kamalaa voi olla kun nyt ei ole edes se kuuluisa kiinalainen uusivuosi, mikään ei kuitenkaan osannut valmistaa meitä tulevaan tuskan taipaleeseen. Tuska alkoi jo ennen junan lähtöä, sen ollessa tyypillisesti pari-kolme tuntia myöhässä klo 01 yöllä Changshan tyyppisessä universumin keskipisteessä. Junaan sulloutumiseen ja pelkästään istumapaikoille pääsemiseen saman vaunun sisällä meni noin tunti, koska junavaunu oli vain yksinkertaisesti niin täynnä ihmisiä. Oksentelevat ja syljeskelevät maalaislapset, jotka istuivat ja seisoivat koko matkan käytävällä aivan vieressämme, eivät auttaneet asiaa omalta osaltaan. Ikinä ei mikään matka ole tuntunut yhtä pitkältä ja tuskaiselta. Vaikka kiinalaisena uutenavuotena matkanteko on varmasti vielä moninkertaisesti rankempaa, voin silti sanoa, että elokuvan junassa ja asemalla kuvatut kohtaukset nostattivat niskakarvat pystyyn.

Long story short: istumapaikoilla matkustaminen pitkänmatkan junassa voi olla hermojaraastava ja traumaattinen kokemus Kiinanmaalla. Ehkä pientä lohtua tuo se, että maan toisesta kolkasta toiseen pääsee vain parilla eurokympillä, ja matkalla pääsee omin silmin dokumentoimaan aitoa (ei-aina-niin-viehättävää) paikallista kulttuuria. Kokeneen travellerin omatunto sanoo, että tuokin kokemus on olennainen (ja siten pakollinen) osa aitoa Kiina-experienceä, joten onneksi se tuli koettua noinkin lyhyellä matkalla (junamatkathan Kiinassa voivat kestää kepeästi yli vuorokaudenkin).

Kiinalaista uuttavuotta juhlitaan ensi sunnuntaina 7.2. Itse aion mennä tutustumaan jo omaksi traditioksi muodostuneen Suomi-Kiina -seuran ja Kulttuurikeskuksen järjestämän Kiinalaisen uudenvuoden tarjontaan. Tällä kertaa tapahtuma järjestetään Keskuskadulla Lasipalatsinaukion ollessa remontissa. Kyseessä on myös kymmenvuotisjuhla, joten odotettavissa on mahdollisesti jotain spesiaalia ohjelmaa.

Kaikista negaatioista huolimatta uudenvuoden ajatteleminen herättää myös positiivisia tuntemuksia: on hullua ajatella, että vuoden päästä tästä on vaihtoni jo ohi. Sehän siis tarkoittaa, että lähtö on ihan kulman takana! Toivotaan, että tuleva kuukalenterin vuosi on suotuinen ja täynnä uusia seikkailuja.