Tämänkertainen majapaikkamme oli Changsha Zhongtian Hibiscus Land International Hostel.

Changshaan saavuimme myöhään illalla, ja hostellin löytäminen tuotti taas kerran hieman ongelmia. Lopulta löysimme oikealle ovelle, johon oli jonkun verran kiipeämistä. Itse hostellikin oli monikerroksinen, eikä siellä ollut hissiä. Henkilökunta, vanha pariskunta, puhui vain kiinaa. Saimme kuitenkin maksut sun muut selvitettyä, ja ilmastoinnistakin selvisi sen verran, että se on maksullinen... Hostelli oli kuin kummitustarinasta ja se oli täysin autio. Yhdestä huoneesta kuului television ääni, muuten paikka oli kuolemanhiljainen. Vahingossa menin tutustumaan kerroksemme keittiöön, ja meinasin saada sydänkohtauksen laitettuani valot päälle: pulleat rotat juoksivat kattiloita pitkin piiloihinsa. Tämän jälkeen päätin olla koskematta mihinkään. Huoneessamme oli monta kerrossänkyä, mutta me olimme ainoat vieraat. Keräsimme kaikki muidenkin sänkyjen peitot patjoiksi, sillä sängyisssä ei ollut lainkaan patjoja, pelkkkä kangas vamerin päällä. Hostellissa oli vain reikälattiavessat, joiden yhteydessä oli suihku, eikä vessa ollut huoneen yhteydessä, vaan toisessa kerroksessa. Vessassa ei myöskään ollut valoa. Tämä oli tähänastisista hostelleistamme ehdottomasti alhaisin pohjanoteeraus. Odotimme vain innolla, että pääsemme aamulla mahdollisimman aikaisin lähtemään!

Illalla lähdimme verryttelemään matkustaessa puutuneita jäseniämme ja tutustumaan jalkasin Changshaan. Yksi hyvä puoli hostellillamme oli: se oli korkea rakennus mäen päällä, joten näkymä ylhäältä oli myös aika hyvä. Changshassa näytti olevan paljon valaistuja rakennuksia, joten päätimme lähteä tutustumaan niihin. En tiedä oliko hostelli saanut meidät aavemaiselle tuulelle, mutta teema tuntui jatkuvan läpi kaupungin. Autot ajoivat kuin hullut (enemmän kuin muualla), ja tuntui, että kaduilla sai pelätä henkensä edestä. Yhdessä vaiheessa eksyimme syrjäiselle sivukadulle, jonka molemmin puolin oli rakennustyömaita, eikä katuvaloja. Ensimmäistä kertaa Kiinassa pelkäsin, vaikken edes ollut yksin.  Onneksi mitään ei sattunut. Löysimme rantakadun, jonka vartta hetken aikaa kävelimme. Vastarannalla oli taloja, jotka oli valaistu upeasti.

Videolla kuuluu taustalla "ruoskamies", joka oli myöskin pelottava ja joka esitellään seuraavassa klipissä:

Kauhukokemuksistamme päätellen ei ole varmaan vaikea päätellä, että olimme aamulla iloisia päästessämme lähtemään heti auringon noustua. Lähdimme kohti Changshan bussiasemaa, josta ostimme liput Zhangjiajie Cityyn. Bussiin päästäksemme meidän piti mennä turvatarkastuksen läpi, ja matkakumppanini otettiin kuulusteluun, koska hänen rinkastaan löytyi......... *rumpujenpärinää* ...spray-pullo ohvia. No, sehän meiltä sitten takavarikoitiin, koska Kiinassa kaikissa julkisissa kulkuvälineissä ollaan todella tarkkoja turvallisuuden suhteen. Niinpä siirtyessämme malaria-riskialueelle, avaamaton hyttyssuihkeemme otettiin pois, mikä otti hieman pannuun. Olimme kuitenkin vain iloisia päästessämme pois Changshasta, joten matka jatkui - ilman  Offiakin. Bussimatka kesti noin viisi tuntia, ja sen aikana oli yksi pidempi ruoka- ja vessatauko bensa-asemalla.  

Perille päästyämme menimme bussiaseman infopisteeltä kysymään, miten pääsemme hotellillemme. Google Translatea vastaavan sovelluksen avulla onnistuimme kommunikoimaan keskenämme, ja ystävällinen infotiskin leidi soitti puolestamme hotellille, josta lupauduttiin heti noutamaan meidät juna-asemalta. Luksusta! Hotellin pitäjä tuli hakemaan meidät omalla autollansa, vaikka matka hotellille ei edes ollut pitkä. Hotelli oli uusi, ja huoneet sistustettu länsimaalaisten kaupunkien tyyliin. Meidän huoneessamme oli Pariisi-teema. Harmittaa, ettei hotellista tullut otettua kuvia, koska se olisi todellakin ansainnut tulla huomioiduksi. Hotellin pitäjä puhui hyvin englantia ja oli avulias. Hänellä ja hänen vaimollaan oli myös pieni tyttö, joka oli todella suloinen. Changshan painajaisen jälkeen tämä paikka tuntui ihan paratiisilta! Zhangjiajie Mini Inn!

Zhangjiajien kaupunki yllätti rujoudellaan ja tylsyydellään. Olimme vain katselleet netistä kuvia avatar-vuorista, ja odotimme kaupungin olevan enemmän Yangshuon tyyppinen satumaa. Sen sijaan kaupunki olikin todella kolkko ja ihan perus kiinalainen kaupunki, yksi muiden seassa. Lisäksi sankka sumu peitti alleen vuoret, joita kaupungin ympärillä piti olla. Olimme harmiksemme varautuneet viettämään kaupungissa usean päivän, mutta hotelli oli niin ihana, että päätimme olla aikaistamatta lähtöämme. Riittihän kaupungissakin lopulta näkemistä: kävelimme lähialueen katuja pitkin poikin ja toisinaan otimme pyörät alle (hotelli tarjosi ne ilmaiseksi asukkaiden käyttöön). Toisena päivänä päätimme lähteä tutustumaan kaupungin ostostarjontaan, ja matkustimme keskustaan paikallisbussilla, joka oli kuin pommituksen jäljiltä. Busseissa ei tuntunut olevan yhtään ehjää osaa, lattiakin oli vanerinpalasilla paikattu. Tuulilasi oli niin säpäleinä, että mietin, mahtaako kuski nähdä sen läpi mitään. Pääsimme kuitenkin kaupungin toiselle laidalle ja löysimme suuren määrän ostoskatuja ja katuruokapaikkoja. Jälleen kerran harmittaa, kun tuli oltua niin laiska kuvien ottamisen suhteen...

Kolmantena päivänä lähdimme hotellimme pitäjän innoittamana Tianmen-vuorelle. Vuorelle pääsee maailman pisimmällä (?) kaapelivaunlla, ja lähtöpiste sijaitsi ihan juna-aseman ja hotellimme vieressä. Emme olleet varautuneet ihmisryysikseen, jonka vuoksi jouduimme jonottamaan toista tuntia. Yllätyksenä tuli, että ulkona jonottamisen jälkeen jonotus jatkui vielä rakennuksen sisällä kahdessa kerroksessa. Tyypillinen organisoitu kaaos! Ideana oli, että vuorelle mentiin joko bussilla tai kaapelivaunulla, ja päin vastoin takaisin. Myöhemmin ajateltuna olisi varmaan kannattanut valita bussi ylös ja kaapelivaunu alas, ja olisi päässyt vähemmällä jonottamisella.

Lopulta pääsimme vaunuun, ja ylöspäin mentäessä kohtasimme hienoisena pettymyksenä sankan sumun, joka peitti vuoret ja näköalan totaalisesti alleen. 

Yläilmoissa meitä odotti kauniit maisemat:

Löysimme ravintolan, josta sai erinomaisia baozi:n tapaisia makeita pullia, sekä muita pikku-aterioita. Lounaan jälkeen sumu alkoi hiljalleen hälvetä ja pääsimme vähän nauttimaan maisemistakin. Vuorella oli monia kävelyreittejä sekä iso temppeli, johon kävimme tutustumassa.

Temppelivierailun jälkeen oli sade jo lakannut ja ilma alkoi vihdoin kirkastua. Pääsimme kiertämään todella korkean vuoreen rinnettä, maisemia ihaillen. Onneksi meistä kummallakaan ei ole korkeanpaikan kammoa!

Tianmen mountainilla on muuten myös lasipolku, jota pitkin pääsee kävelemään jos suostuu maksamaan sisäänpääsymaksun. Kuolemanloukkoa varten tarvitsee myös ostaa tossut kenkien päälle, jotka suojaavat lasia lialta ja naarmuilta. Me emme yllätys yllätys taas halunneet laittaa rahaa humpuukiin, ja kyseinen lasirakennelmakin vähän epäilytti joten emme päässeet itse paikan päälle napsimaan kuvia, mutta tältä se internetin mukaan näyttää, jos joku on kiinnostunut:

Pois vuorelta pääsi kävelemällä reijän (kts. aiemmin; reikä vuoressa) läpi ja menemällä noin 10 kilometria liukuportaita vuoren sisällä alas bussiasemalle, mistä bussit veivät meidät takaisin maan kamaralle. Kuten odotinkin, bussimatka zigzag-teitä pitkin ei ollut mitään herkkua, mutta oksennuspusseille ei sentään ollut tarvetta. 

Kiitokset Tianmen mountainille ja Zhangjiajielle, matka jatkuu seuraavassa postauksessa Wulingyuanin kansallispuistoon!