Kuva parin viikon takaiselta Lama-temppelivierailulta.

Tarkemmin ottaen olen nyt ollut Kiinassa 16 päivää, vähän yli kaksi viikkoa siis. Tuntuu kuin aikaa olisi vierähtänyt jo ainakin kuukausi! Reissut on nyt reissattu, ja viime tiistaina asetuin aloilleni kouluni CUEBin asuntolaan. Tässä postauksessa kerron menneen viikon tapahtumista. Reissupostaukset on jo kirjoitettu, mutta ne odottelevat vielä kuvien lisäyksiä. Tekstejä tulee nyt siis vähän jälkijunassa ja epäloogisessa järjestyksessä, mutta tulee kuitenkin ja sehän se kai on tärkeintä!

Maanantaina illalla saavuin Qingdaosta junalla takaisin Pekingiin, ja olin melkein pakahtua onnesta. Tämä on nyt minun kotini ja siltä se myös tuntui: Pekingin tutussa metrossa tuli melkein kotoinen olo. Ensimmäisen yön vietin ystäväpariskuntani luona, joiden luo jätin myös suurimman osan matkatavaroistani reissun ajaksi. He asuvat pohjoisessa, 4. Ring Roadin ulkopuolella eli aika kaukana keskustasta. Beijing South -rautatieasemalta matkaa piti taittaa noin kolme varttia, jonka jälkeen olin ajatellut ottaa taksin läheisimmältä metroasemalta. Mutta kuinkas kävikään, minulla oli taas hieman epäonnea taksien suhteen. Pysäytin varmaan kymmenen, mutta heistä kukaan ei suostunut ottamaan minua kyytiin. Yksi oli menossa toiseen suuntaan, toinen ei tiennyt osoitetta, kolmas vain nauroi minulle, neljäs käski kävelemään toiselle tielle... Jostain syystä suomalainen kännykkäliittymäni on Kiinassa oloni aikana toiminut vain kun se sille päälle sattuu, joten en pystynyt soittamaan kaverille, ja nettiäkään ei tietenkään ollut saatavilla. Kartat eivät kännykässäni toimi ilman nettiä. Olin käynyt kaverin luona aikaisemmin ja tiesin ettei matka ollut pitkä, mutten edes tiennyt mihin suuntaan pitäisi lähteä kävelemään! Yleensä olen varautunut hyvissä ajoin tällaisiin tilanteisiin, mutta nyt olin vaan sokkona ajatellut ottaa taksin, ettei moisesta tarvitse huolehtia! Lopulta ystävällinen taksikuski otti minut kyytiin ja vei perille. Ehkä näytin jo tarpeeksi epätoivoiselta, että minut kannatti kuskata näinkin mitättömän lyhyen matkan. Kaverin kanssa asiaa puituani kävi selväksi, että syy taksien haluttomuuteen oli kai liian lyhyt välimatka.

Seuraavana aamuna heräsin flunssaisena ja nenä tukossa. Kaverilla ei ollut ilmastointi päällä ja nukuin ikkuna auki, joten liekö johtunut siitä... Enkä siis tarkoita että olisin vilustunut kylmyydestä (päin vastoin), vaan vetänyt keuhkot täyteen mikrohiukkasia 14. kerroksen yläilmoista. Herätys oli aamulla klo 6, koska kaverin piti lähteä seitsemältä töihin. No, herääminen ei tuottanut vaikeuksia, koska korttelin mummot olivat aloittaneet aamujumppauksen kaiuttimineen jo kello viiden jälkeen. Metrossa oli aamulla ihan "vähän" ruuhkaa, ja rinkan ja ison matkalaukun raahaaminen tuotti hieman haasteita, mutta niistäkin selvittiin. Matkustin koulun ohjeiden mukaan metrolla Jintaixizhao-metroasemalle (joka iloiseksi yllätyksekseni oli ihan CCTV-rakennuksen juurella) ja sieltä BRT2-bussilla pari pysäkkiä koululle. Bussin näyttötaulu oli kuitenkin rikki ja se näytti väärät pysäkinnimet, joten huristelin pysäkkini ohi (joka olisi siis sijainnut ihan koulun sisäänkäynnin edessä) ja jäin vasta seuraavalla. En jaksanut enää ahtautua bussiin uudestaan, joten kävelin takaisin. Puolessavälissä matkaa meinasi usko loppua, mutta lopulta löysin perille ja pääsin oikeaan paikkaan.

Meidät oli pistetty Sonjan - siis sen toisen Haaga-Helialaisen - kanssa samaan huoneeseen. Huone on pieni mutta sieltä löytyy (lähes) kaikki tarpeellinen: siisti wc suihkuineen, kaksi kirjoituspöytää, sängyt (joiden pehmeysastetta voi verrata betoniin), kaappeja ja TV, josta näkyy vain keltaisen ja sinisen eri sävyt. Jääkaappia jäimme kaipaamaan, mutta huoneessamme on ylläribonuksena parveke. Ensimmäisenä päivänä lähdimme metsästämään jotain kauppaa, josta voisimme ostaa patjat sänkyihin. Hortoilimme päättöminä ympäri Pekingiä, mutta lopulta päädyimme sinne Walmartiin (lausutaan täällä Waarmaa), johon olimme halunneetkin löytää. Patjat jäi vielä ostamatta, mutta kaikkea muuta hyödyllistä tarttui mukaan. Kotimatkalla eksyimme kun lähdimme kävelemään päinvastaiseen suuntaan, ja jouduimme ottamaan taksin takaisin kotiin. Onneksi ne ei ole hinnalla pilattu täällä...

Keskiviikkona menimme aamulla tekemään rekisteröintiä. Ilokseni koulu tarjosi meille kiinalaiset sim-kortit erittäin huokeaan hintaan, ja vieläpä haluamaltani operaattorilta China Unicomilta. Liittymä kustantaa Y200 VUODESSA ja se sisältää 80 min puheluita ja 4GB nettiä kuukaudessa. Kelpaa! Ihmetykseksemme koulu vaati meitä avaamaan kiinalaisen pankkitilin. Yritin kysellä tälle syytä, mutten saanut mitään fiksua vastausta. Tili pitää avata tietyssä pankissa, joten kai koulu saa jotain rahaa pankilta tai ne tekevät muuten jotain yhteistyötä... No, olin muutenkin ajatellut avata tilin, joten minulle tämä ei ollut mikään oneglma. Meille esiteltiin meidän lukujärjestykset, missä oli tarjolla suunnilleenkin juuri ne kurssit, mitä osasimme odottaakin. Haaga-Helian kansainvälisen koordinaattorin mukaan CUEBin kurssitarjonta ei ole muuttunut viimeiseen kymmeneen vuoteen. Päätin lisätä yhden kurssin omiin kurssivalintoihini, koska aiemmat vaihtarit olivat kehuneet sitä ja opettaja on länkkäri. 

Rekisteröinnin jälkeen olimme hieman masentuneita, sillä emme saaneet vieläkään opiskelijatunnuksiamme jotka tarvitaan koulun langattomaan nettiin liittymiseen ja uudet liittymämmekin aktivoitaisiin vasta seuraavana päivänä. Lähdimme kohti Sanlitunia, koska ajattelin sieltä löytyvän jonkun vähän modernimman kahvilan ilmaisella wifillä, ja juuri sellaisen me löysimmekin. Sea Partyssa ja world wide webin ihmeellisessä maailmassa viihdyimme kolmisen tuntia... Matkalla takaisin metrolle näin tatuointipuodin ja halusin käydä sisällä katselemassa miltä tatuointiliikkeet Kiinassa näyttävät. Uskomatonta mutta totta: kyseessä olikin juuri se yksi ja ainoa tatuointiliike, jota olen fanittanut jo pitkään ja jossa olen halunnut ottaa seuraavan tatuointini! Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... Liikkeessä oli onneksi töissä yksi työntekijä, joka puhui englantia. Keskustelin hänen kanssaan ideastani, jolle sain hieman negatiivisen vastaanoton. Ensivaikutelma jäi vähän huonoksi, mutta vaihdoimme tatuoijan kanssa Wechat-yhteystietoja ja lupasin olla yhetyksissä. 

Illalla kävimme Dongsissa kiertelemässä hutongeja ja palasimme kouluamme lähellä sijaitsevaan Wallmartiin ostamaan ne patjat! Aamulla herättyä oli selkä ja kaikki paikat jumissa, koska koulun tarjoama "patja" on oikeasti ihan yhtä tyhjän kanssa! Mukaan tarttui myös ihanat emoji-tyynyt. Tällä kertaa lähdimme kävelemään oikeaan suuntaan ja pääsimme takaisin kotiin vartissa. Meidän koulun lähiseutu on muuten todella kiva. Paljon korkeita rakennusia ja naapurusto on siistiä eikä myöskään mitään köyhälistöä, mikä näkyy katukuvassa. 

Torstaina lähdimme aamulla pankkiin hankkimaan pankkitunnuksia. Olimme jo varautuneet hankaluuksiin etukäteen, koska yleensä missään täällä ei saa palvelua englanniksi ja meillä ei ole tuon taivaallista tietoa kiinan pankkiasioihin liittyvästä sanastosta. Tiskille käveltyämme meitä kuitenkin jo "odotettiin", koska sanottuamme, että haluamme avata pankkitilit, nuori pojankloppi sanoi "yes I know". Tuli taas ihan julkkis-olo! Poika täytti nimiämme lukuunottamatta anomuspaperit puolestamme, samalla kun randöm-kadunmies kurkki olan takaa kiinnostuneena passejamme... Täällä saa harvoin yksityisyyttä, edes henkilökohtaisia asioita hoidettaessa. Jäimme valmiit paperit kourassa odottamaan vuoroamme, ja vuoromme tultua saimme kohdata tylyn hylkäyksen, sillä olimme molemmat jättäneet toiset etunimemme kirjoittamatta hakemuksiin. Ei muuta kuin täyttämään uudet hakemukset! Juuri tämä on sitä ärsyttävimpää Kiinaa: kaikki pitää olla pilkulleen oikein, vaikka millään ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Onneksi meidät vastaanottanut ystävällinen pojankloppi osasi vähän englantia ja hän pystyi tulkkaamaan meille. Hän myös täytti paperit puolestamme uudelleen, syvästi huokaillen... Pankkitilit kortteineen maksoivat Y5, mikä oli Y5 enemmän kuin koululta oli sanottu (koulun mukaan sen piti olla ilmaista), mutta tulipahan nyt hankittua. Moneen kiinanmerkeillä kirjoitettuun paperiin tuli taas laitettua nimi alle, enkä tiedä mihin kaikkeen suostuin ja paljonko esimerkiksi tilin ylläpitäminen maksaa, mutta minkäs teet kun ei ymmärrä eikä voi oikein kysyäkään...

Takaisintulomatkalla pysähdyimme syömään suurehkoon ravintolaan, jonka edessä on aina paljon tunkua. Ruoka olikin todella maukasta, ja siitä olisi riittänyt suuremmallekin joukolle. Täällä kannattaa ravintola aina valita sen suosion mukaan; jos asiakkaita on paljon, on ruokakin yleensä todella hyvää. 

Iltapäivällä yritimme etsiä feikkimarketteja, joista saattaisi saada jotain päällepantavaa. Lähdimme ensimmäiseksi koululla tapaamamme vanhemman opiskelijan suosittelemalle marketille, joka sijaitsi parin metropysäkin päässä Yonganlissa. Marketin eteen oli parkkeerattu kymmenittäin turistibusseja ja parkkipaikalla parveili paljon länkkärituristeja. Tämä on yleensä hyvä merkki, mutta marketti oli ihan floppi. Lähdimme sieltä nopeasti pois ja suuntasimme Tiantan-temppelin viereiselle Hongqiao Pearl Marketille, jota oli suositeltu netissä. Eipä sekään ihan vanhaa kunnon Yaxiu-markettia voittanut, mutta oli se ainakin tuhat kertaa edellistä parempi. Mukaan tarttui vain pari kommunismijulistetta, jotka ripustimme huoneemme seinälle. Illalla näimme kun aurinko laski kauniin Tiantan-temppelin puiston taakse.

Perjantaina aamulla oli terveystarkastus, jonne oli järjestetty bussikuljetus koululta seitsemältä aamulla. Matka kesti noin tunnin ja paikan päällä meidän piti jonottaa puolisen tuntia pääsyä tiskille, jossa meille tulostettiin potilastietokortit ja ohjattiin kassalle. Terveystarkastus maksoi vähän alle 400 yuania. Sen jälkeen saimme käydä tutkimuksissa vapaavalintaisessa järjestyksessä. Meiltä otettiin verikokeet ja keuhkokuvat, sydänkäyrä, verenpaine, paino ja pituus. Tarkastukset oli in&out-tyyppisiä ja kestivät jokainen muutaman minuutin jos sitäkään. Hoitajat/lääkärit eivät olleet kovin hellävaraisia, mutta onneksi kyseessä ei ollut mitään kivuliaita toimenpiteitä. Osa tutkimuksista oli ihan vitsejä kuten esimerkiksi näöntarkastus, jossa piti katsoa (silmälasit päässä) yhtä kissankokoista E-kirjainta. Mihinköhän ylipäätään edes tarvitaan tietoja opiskelijoiden painosta tai näkökyvystä... Sairaalalla ymmärsimme, miksi olimme lähteneet koululta niin aikaisin. Kyseessä oleva sairaala vissiin järjesti tarkastukset kaikille Pekingin yliopistojen vaihtareille ja ulkomaalaisille opiskelijoille, koska kaikki asiakkaat oli ulkomaalaisia. Asiakkaita riitti, ja lähtiessämme jonoa oli ulos asti.

Illalla suuntasimme vielä Sanlituniin. Olin jutellut Wechatissa tatuoijan kanssa, mutta halusin vielä keskustella hänen kanssaan kasvotusten. Ongelmana oli, että halusin feeniks-linnun käsivarteen, mutta tatuoijan mielestä sille ei ole tarpeeksi tilaa ja hän suositteli riikinkukkoa. En ole kuitenkaan mikään riikinkukkofani, enkä ole ottamassa tatuointia vaan koska haluan jonkun tatuoinnin. Feeniksillä on minulle oma merkityksensä. Lopulta pääsimme kuitenkin asiasta yhteisymmärrykseen. Kyseessä oli kai lähinnä ongelma linnun muodosta: kiinalaisessa maalaustaiteessa feeniks on aina tietyn muotoinen (siivet ja pyrstö levällään), kun taas riikinkukon siivet ja pyrstö ovat lähempänä sen ruumiista, joten se sopii paremmin kapeaan käsivarteen. Pääsimme mallista yhteisymmärrykseen, ja lopputuloksesta pitäisi tulla hyvinkin feeniksiä muistuttava. Olin siis tyytyväinen ja varasin ajan lokakuun 2. päivälle. Kiinassa tatuoinnin ottaminen ei muuten ole halpaa! Varsinkin kun sen ottaa liikkeessä, joka sijaitsee Sanlitunissa ja joka on maailmankuulu. Tuntitaksa on Y1800... No, uskon kyllä että lopputulos on joka pennin arvoinen.

Illalla suuntasimme SOHOon syömään. Menimme ravintolaan jossa ainesosat saa valita itse kulhoon, ja sen ne punnitaan. Meidän annoksille tuli hintaa noin Y30 per annos, joka on hieman kallis mutta tyypillistä SOHOlle. Oma keittoni oli kuitenkin lopulta niin tulinen, että jouduin jättämään puolet syömättä. Onneksi Tsingtao viilensi mukavasti polttelevaa suuta...

Nyt viikonlopulle meillä ei ole mitään suunnitelmia. Saimme vihdoin opiskelijatunnuksemme ja wifin toimimaan, joten veikkaan että suurin osa ajasta menee dataillessa. Maanantaina alkaa koulu avausseremonialla. Tuntuu tosi kivalta palata taas koulun penkille!